Visiitillä caravaanialueella

Olimme pienellä yön yli retkellä leirintäalueella jossa yövyimme asuntovaunussa. Voi, että minä sitten tykkään siitä. Olen jo pienestä pitäen tottunut nukkumaan ja matkaamaan asuntovaunulla sekä asuntoautolla. Siinä on monta hyvää puolta. Ei tarvitse aina olla samassa paikassa, tapaa mukavia ihmisiä ja tuollakin vaikka olin ihan outo niin tervehdittiin ja autettiin oma-aloitteisesti, kun en löytänyt oikeaa vesipistettä. Jos kesällä saisi valita hotellihuone vai asuntovaunu niin ehdottomasti jälkimmäinen. Siinä on se oma viehätyksensä ja tunnelma jota ei saa olemalla hotellihuoneessa neljän seinän sisällä. Caravan alueella on yleensä myös aktiviteettia sekä lapsille että aikuisille mikä on minun mieleeni. Voi siis valita ottaako rennosti omalla leiriytymispaikalla vai haluaako harrastaa esim. mini golfia, pyöräilyä tai uimista.

Ruoanlaittomahdollisuuksia löytyi aina alueen yhteisestä keittiöstä grillikotiin ja taisin jopa nähdä savustusloodankin. Paikassa jossa olimme oli myös maittava ravintola. Myös omalla asuntovanulla voi ruokaa laittaa vaunun tason mukaisilla välineillä tai kotoa voi ottaa mukaan jonkinlaisen grillin.

Moleammat päivät oli ihanan lämpimiä ja maisemat kauniita. Illalla tanssilavan puolelta vaunulle saavuttiin veden yli siltaa pitkin ja ilta-aurinko paistoi vielä kauniisti. Näky oli yksi Suomen kesäiltojen kauneimmista jonka olen nähnyt, harmi vain kun ei ollut kameraa mukana. Mutta se näky kyllä syöpyi kauniina minun mieleni syövereihin :) Yöllä ennen nukahtamista kuuntelin lintujen viserrystä ja siellä kuuluikin yhden oudomman linnu viserrys joka oli aiva erityislaatuinen. Niin oli myös tämä pieni pyrähdys caravaani elämään ja toivon, että jonain päivänä omistaisin oman pienen boxin jolla yöpyä Suomen suvessa mitä ihastuttavimmissa paikoissa.

Kommentit

Suositut tekstit