Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Elintarvikepakkauksen uusi elämä

Kuva
Grillauskausi voi ehkä olla lopuillaan, mutta onnistuin säästämään ison, mustan grillipihvien säilytysboxin kesän grillauksissa. Huomasin, että sillä on tosi hyviä jatkokäyttömahdollisuuksia. Siinä voi jäähdyttää veden kera laatikkoruokia nopeasti ison kokonsa ansiosta. Ensikesää ajatellen siinä voi marinoida grilliherkkuja isommankin satsin. Pulla- tai leipätaikinan kohottamiseen tämä on erittäin oiva myös. Laittaa vain lämmintä vettä boxiin ja sinne taikinakulho lepäjämähän. Tämä voi toimia myös ruusujen hiekkakuivausastiana. Miehille tämä taas on oikein kätevä autotallissa kaiken maailman osien säilytyksessä. Taas tulin siihen tulokseen, että mitään ei kannata heittää pois.  :)

Kirsikkaminttuhillo

Tuumasta toimeen... Kirsikka-aika häämöttää jo loppua ja osa niistä onkin mennyt jo parempiin suihin kuten linnuille sekä mehiläisetkin niistä näytti nauttivan ja onhan niitä muutamia itsekkin tullut nautittua kirsikkapuusta ohikulkumatkalla puutarhassa.

Kirsikkapuumme on vasta viime vuosina alkanut antaa satoa, mutta ei olla sen sadoista oikein nautittu, koska se on aika karvas noin pelkästään nautittuna. Nyt sitten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa hilloa niistä.Etsin jälleen netistä sopivan ohjeen, koska en ollut varma oliko hillosokeripussin kyljessä oleva ohje tarkoitetttu suoranaisesti kirsikkahillon tekoon. Huomasinkin netin omassa ohjeessa ja siinä poikkeavuuksia. (Lähde:Kirsikkahillon ohje http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Kirsikkahillo/1135244635844)

Ostin kesän alussa minttupuskan joka on rehottanut kovasti, mutta en ole oikein löytänyt sille vielä sopivaa käyttökohdetta myöskään. Nyt sitten laitoin sitä kirsikkahillon sekaan siinä toivossa, että se antasi pikanttin …

Syksyn merkit ilmassa

Kuva
Aamuisin alkaa olla jo kylmä töihin lähdön aikaan, joten syksy on pian täällä. Silloin tällöin päivällä kuitenkin auringon paistaessa tuntuu kuitenkin vielä lämpimältä niinkuin kesällä. Jotenkin tuntuu siis, että on menossa jokin välitila tai siirtymä kesästä syksyyn. 
Minä olen aina jotenkin pitänyt syksystä. Oikein lämpimän kesän jälkeen se on ollut vieläkin mukavampaa, koska raikas syysilma on tuonut helpotuksen tukalaan kuumuuteen. Joskus olenkin vitsaillut, että oikeaan maahan olen syntynyt koska Suomessa on harvoin niin paahtavia helteitä joista minä en juurikaan nauti.
Syksy tulon merkit näkyvät jo puutarhassakin. Humala on alkanut tehdä omia käpykukintojaan ja pohdinkin tuossa, että olisikahan näistä humalakävyistä teeaineksiksi. Olihan tämäkin asia pakko googlettaa ja löysinkin tietoa humalakäpy teestä joka voisi auttaa siihen, jos kärsii unettomuudesta. Tämä vielä yhdistettynä kamomillateen kanssa kuulemma on oiva yhdistelmä. 
Korjuukypsiä kävyt ovat silloin, kun niiden väri al…

Kirsikankeruuta

Kuva

Yllättävät onnen hetket

Kuva
Ihanaa, kun vielä elokuussakin alkaa ruusu kukkimaan yllättäen. 
Joskus elämä ja luonto yllättää. Eilen ajelin töistä kotiin ja oli niin kaunis ilma. Aurinko paistoi, taivas oli ihanan sininen ja pilvet viti valkoisia. Nautin säästä täysin rinnoin ja keräsin siitä "energiaa" oikein pankkoon vähän huonompien päivien varalle. Tälläiset pienet onnenhetket kannattaa kerätä ja säilyttää muistoissa niin jaksaa arjessakin paremmin.

Voileipäkakku

Kuva
Opiskelin aikoja sitten talouskoulussa puolisen vuotta minkä se siihen herran aikaan kesti. Siellä sitten ostin kouluun erään keittokirjan. Opettaja sanoi, että tätä tulette elämänne varrella vielä tarvitsemaankin muulloinkin, kun nyt näissä opinnoissa. No siinä varmasti vähä pyörittelin silmiäni päässä ja ajattelin, että niin vissiin. Mutta opetteja oli oikeassa, kirjaa on tarvittu ja taas hyväksi havaittu. Netti olisi pullollaan voileipäkakun ohjeita, mutta päätin kokeilla vanhan kunnon Ruoanvalmistuksen taito -kirjan reseptiä. Tässä teillekkin ohje, jos haluatte kokeilla.

LOHIVOILEIPÄKAKKU
6 leipäviipaletta (n. 1 kg)

Täyte 1.

250 g kypsää lohta hienonnettuna (käytin itse nuukana tonnikalaa paloina saman verran kuin lohta tuossa)
1 dl kevytmajoneesia
50 g sipulia hienonnettuna
2 rkl sitruunamehua (jätin pois, kun ei ollut kaapissa)
tilliä, mustapippuria

Täyte 2.

2 keitettyä munaa hienonnettuna
100g katkarapuja
1 dl kevytmajoneesia
paprikajauhetta

Kuorrutus: 200g sulatejuustoa ja 1 dl maitoa (Täss…

1700 -luvun markkinat

Kuva
Lastasimme jälleen menneenä viikonloppuna asuntovaunun täyteen tavararaa ja lähdimme viettämään leirintäalueviikonloppua. Ennen kuin vaunun jalat olivat ehtineet maahan asti oli emäntä hävinnyt nurkan taakse ja painunut saunaan. Sieltä kävin koittamassa hietamontun kylmää vettä ja vieläkään ei koko turkki lähtenyt pois.

Kun oli saatu menneen viikon pölyt ja murheet karistettua saunaan niin loppuilta menikin karaokea kuunnellen leirintäalueen rantaravintolassa. Kyllä siinä pari tanssiaskeltakin tuli otettua. Seuraavana päivänä oli kuitenkin tiedossa viikonlopun kohokohta, joten kovin pitkälle ilta ei saanut venähtää. Tosin kyllä työviikon jälkeen uni kyllä maistuikin ajoissa.
Viikonlopu kohokohta oli Isonkyrön 1700-luvun markkinat ( http://www.1700-lmarkkinat.net/  ) idyllisessä joenrantamaisemassa. Kuulimme niistä sattumalta ja päätimme, että tämä tapahtuma on nähtävä. Oli se kyllä käymisen arvoinen kokemus. Mitään en ostanut, kun en malttanut. Mutta käsityöideoita kirjasin kyllä käynni…

Kierrätystä

Yritän kierrättää niin paljon kuin suinkin pystyn, osaan ja ehdin (myönnän, että enemmänkin pitäisi). Toki en vielä kunnon kompostia ole keriinnyt tehdä, mutta sellaisen jonain päivänä haluaisin. Nyt ei ole kuitenkaan sen hetki, koska siihenkin hommaan olis hyvä perehtyä ensin kunnolla, että sen saa toimimaan hyvin. Aika on vain tällä hetkellä niin rajallisesti, että siihen ei saa sovitettua kompostin hoitoa. Mutta kenties ensi vuonna, kun remontointi hellittää.

Tänään kuitenkin vein pientä metallijätettä, laseja, pahvia kierrätykseen sekä vanhoja lääkkeitä pois apteekkiin. Olisin vienyt pattereitakin, mutta sitä kierrätyspistettä en vielä löytänyt, mutta muistan nähneeni niillekkin paikan eräässä kaupassa. Ylipäätänsä hyvin nuota kierrätyspisteitä kyllä on, että se asia kyllä on tällä suunnalla ainakin hyvin hoidossa.

Aika äkkiä se oma vihreä (n. 200 l) jäteastia vain täyttyy vaikka tyhjäys on parin viikon välein. Siksi yritänkin viedä mahdollisimman paljo ns. ilmaisiin jäteastioihin e…

Muu Maa Mustikka!

Se olis sitten tämän vuoden mustikkasato pakkaasessa. Olihan se taas pikkuinen työvoitto minulta joka inhoaa niitä iniseviä ja pistäviä itikoita. Vielä tänäänkin olen saanut viikonlopun jäljiltä raaputella ranteitani. Testasin laittaa ruokaöljyä kämmenteni päälle, mutta ei auttanut. Toki kumihanskat auttoi niin, että ne piti nokkansa erossa minun näpeistäni. Toki jokku vikkelät keksi purra minua sitten ranteeseen, kun ei ne minun kertakäyttö kumihanskat kovin ylös ulettuneet. No, mutta onneksi tämä tempaus on kerran vuodessa vain ja kestäähän sen, kun tietää kuinka hyvää on tuore mustikkapiirakka tai mustikkarahka... NAM NAM!

Olisihan se vallan ihanaa oleskella siellä metsässä pitempäänkin, jos ei olisi noita itikoita. Viihdyn varmaan sen vuoksi puolukassa paljon enemmän, kun hyttysiä ei pyöri ympärillä. Toki silloin voi olla hirvikärpäsiä, mutta pidän niitä pienempänä pahana. Pääsin myös käärmepelosta jota podin ensimmäisen viikon kohdatessani kyyn mökillä. Ei se auta alkaa pelkäämään…

Nurmikon rajaus

Kuva