Kasvihuoneprojektin alku

Pääsiäinen sujui hienosti perheen parissa chillaillessa & grillaillessa. Lisäksi tuli tehtyä pyhien aikana hieman pihahommia puutarhassa. Kyllä on ihana kuinka tuo aurinko paistaa ja antaa voimaa tehdä raskaitakin ulkohommia. Mieli piristyy ja ajatukset vapautuvat kun pääsee puuhailemaan ja suunnittelemaan erilaisia ulkohommia. Siitä saa lisävirtaa ja millään ei malttaisi lopettaa, mutta levollekkin on annettava sijaa. 

Pääsiäisen pyhinä oli siis oivaa aikaa ja hyvää säätä ryhtyä toteuttamaan kauan haaveena ollutta kasvihuoneprojektia. Tähän on ollut varattuna vanhoja lasia varastossa jo muutaman vuoden. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Onhan näitä projekteja tällä markilla riittänyt muutoinkin joten tällä ei sinänsä ole ollut niin kiire ja tietenkin tarpeellisemmat hommat ensin. Pääasia on että kaikki isommat projektit on saatettu kunnialla loppuun ja nyt on päässyt sellaisen projekti pariin jota on odottanut oikein innolla. Minun mielestäni tämä on sellainen kaikista kiinnostavin projekti kun saa itse suunnitella jotain ja toki toteuttaakkin. Sitten kuitenkaa ei voi lopputuloksestakaan olla aivan varma millainen siitä tulee vaikka vähä voi mielessään sitä kuvitellakkin. Tässä saa siis jännittää lopputulosta viimemetreille saakka :)


Misuhan on projektissa mukana, ainakin laiskottelemalla. Ensin suuniteltiin lasien paikkaa ja hahmoteltiin kasvihuoneen kokoa. Huomioon suunnittelussa piti ottaa emännän vaatimia erilaisia seikkoja, mutta toki piti kuunnella isännän järkipuheitakin välillä jotta projekti saataisiin kunnialla loppuun eikä kasvihuoneesta tulisi Pisan kaltevaa tornia tai muuten vain täyttä fiaskoa...


Koon selvitessä laitettiin nurkkiin tolpat merkiksi ja narut väleille, että näki sitten kaivaa rajat. Maa oli niin tivistä, että haettiin lainaksi jyrsijä jolla saatiin pintaa möyhennettyä niin että sitä oli helpompi kaivaa lapiolla. Tuntuu kyllä, että kova homma siinä on vieläkin, joten tämä kaivuu vaihe voi hieman kestää... joten palaillaan tähän aiheeseen kun mullat on kaavittu pois. Yritän kuitenkin ajatella tämän huvin ja urheilun kannalta, vain lopputulos siintää silmissä... ihana kasvihuone ja ne kiinteät käsivarret jotka tulee kun kaivelee ja kärräilee maata... jooo...no haaveissa on hyvä elää :)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Voi, miten ihana projekti sinulla siellä, uskon, että olet innoissasi, koska olet siitä niin pitkään jo haaveillut, eikä tuolla tavoin kunnolla perustettuna siitä voi pisan tornia tulla, tai jos tulee niin sitten sinne tulee uusi nähtävyys matkailukohteeksi:-) Ja kiva täältä lukea, että Pääsiäinen meni teilläkin kivasti. Nyt tosiaan nautiskellaan ihanasta keväästä ja kevät töistä. Moikka taas , terv. Jaana
Marjut M sanoi…
Joo nyt on kyllä kevään parasta aikaa, ilma on vielä ihanan viileän kirpsakka mutta silti aurinko lämmittää.. voisi sanoa että on helppo hengittää ja sitä myötä tehdä pihahommiakin. Liian kuumat kelit eivät ole mielestäni hyväksi ainakaan sydänvikaiselle ja silloin pitääkin ottaa vähä iisimmin eikä rehkiä. Mutta nyt käytän nämä ihanat kevätkelit hyväksi ja jatkan kaivelua niin kauan kuin multaa ja säätä piisaa :) Joten nautinnollisia kevätpäiviä sinnekkin suuntaan :)

Suositut tekstit