Nature Black and White

Syksyhän on luonnossa värien aikaa. Kuitenkin aamuisin on ollut nyt kovastikin sumuista ja minusta sekin on ollut todella kaunista. Usvan taakse ei näy tai näkee vain hieman. Se on jotenkin mystistä. Aivan kuin minun ja luonnon välissä olisi verho johon ei saa mennä. 
Pidän kovasti myös mustavalkokuvista jotka viestii ehkä menneestäkin ajasta. Ne tuovat kuvaan myös enemmän dramatiikkaa jollain tavalla. Sumun kanssa mustavalkokuvat ovat mielestäni ihastuttava yhdistelmä.

Eilen kerroinkin kuinka aamusella seisoin jo pellonlaidalla kuvaamassa. Nämä kuvat ovat sitten niitä ihan aamuisella otettuja. 
Ensimmäisessä kuvassa on vanha autioitunut pientila. Ehkä piti hieman hieraista vielä silmiään, että näenkö unta vai olenko jo hereillä. Maisema on niin unikuvan tuntuinen. Oli ihan hiljaista ja usvaharso teki kaikesta niin epätodellisen kaunista. Näitä maisemia ei voi olla rakastamatta, usvaisena tai ilman <3 

Rauhallisia ja rentouttavia hetkiä sunnuntaipäiväänne
- Marjut -







Kommentit

Kerrassaan ihania kuvia.. tykkään:)
Marjut M sanoi…
Kiitos kovasti 😊

Suositut tekstit