Smetanalohi jälkiruoan kera

Ihanan ihmeellinen eilispäivä on vain muisto. Haluan jakaa eilisestä teidän kanssanne vielä herkullisia makuelämyksiä niin suolaisia kuin makeita.
Yleensä meidän perheessä ei paljon kalaa syödä vaikka pitäisikin. Oikeastaan vain silloin kun meillä on kalastusreissulla tuuria ja vonkale tarttuu koukkuun. Tosin tämän kesän kalareissuilla isännällä on ollut aika hyvä tuuri joten nyt on ollut kalaa meidänkin pöydässä enemmän. Ehkä siitä innostuneena poimin kaupan kalahyllyltä lohisuikaleita matkaani ja ajattelin valmistaa niistä aterian. Kaupasta olin  viime viikolla ostanut edullista smetanaa purkkitolkulla. No nyt sitten on pitänyt oikein keksimällä keksiä mihin ne käyttäisi. Hernekeitossa ja murekkeessa toimii vallan mainiosti sen verran voin tässä muista ruoista mainita.
Nyt sitten valmistin nämä hunajamarinoidut lohisuikaleet niin että rasvasin vuoan johon suikaleet laitoin. Lisäsin pilkottuna puoliskan sipulia ja kaksi kynttä valkosipulia. Nämä annoin olla uunissa noin 15 minuuttia jonka jälkeen lisäsin sen smetanan sekaan. Vielä smetanan kera vuoka sai olla uunissa 15 minuuttia.  
Kalan kylkeen tein muusia joka sopi sen kanssa erinomaisesti. Makunautinnosta sen verran, että meidän perheessä taidetaan alkaa syödä enemmän kalaa ehkä jopa joka viikko. Eli ehkä tässä ollaan menossa oikeaan suuntaan terveellisen ruokavalionkin suhteen.

Mutta kun on syönyt näin maittavan päivällisen niin eikös sen kruunaa aina herkullinen jälkiruoka? Ja tietenkin se valmistuu vähintäänkin yhtä nopeaa kuin pääruoka. Tätä voisin kutsua Pappilan hätävara a´la Marjut. Tähän reseptiin kuuluu valmiita vohveleita, purkki vispikermaa, päärynä kinuskirahkaa purkki sekä ripaus vanilliinisokeria. Päälle voi ripotella nomparellia tai esimerkiksi hedelmän paloja.
Ensin kerma vatkataan vanilliinisokerin kera. Lopuksi lisätään rahka ja jatketaan hetki sekoittamista. Sitten eikun vohvelit esiin ja laittamaan täytettä koristeiden kera päälle. Tämä jälkiruoka on myös nopea tehdä joten siksi kutsuin tätä Pappilan hätävaraksi :)
                          







Maukasta viikon jatkoa kaikille!


Kommentit

Suositut tekstit