Åminne, Maalahti

Meidän pikku perhettämme on puraissut tänä syksynä oikein karavankärpänen. Viime viikonloppuna teimme jo toisen viikonloppureissumme peräjälkeen. Pari viikkoa takaperin olimme Sexjön leirintäalueella ja nyt suuntasimme rannikolle Maalahteen Åminnen lomakylään. Kerran aiemmin olen siellä äitini kanssa piipahtanut ja paikan kauniiksi todennut. Silloin mietin, että tänne voisi palata uudelleen matkailun merkeissä.

Syksy on säiden puolesta aika epävakaata aikaa matkailulle ja niin tälläkin kertaa säät teki tepposiaan. Mereltähän tulee melkein aina mutta nyt saimme todistella vielä jonkun maailmalla riehuneen myrskyn rippeitä myös täällä länsirannikolla ainakin viime viikonloppuna. 
Kaunis merimaisema veti kuitenkin sen verran puoleensa, että parkkeerasimme meren ääreen josta tuuli pääsi oikein kunnolla vavisuttamaan asuntoautoamme. Yöt ehkä meni hieman toista silmää ummistamalla myrskytuulen vuoksi mutta uuden päivän kruunasi yhdet päiväunet niin taas jaksoi.

Onneksi viikonlopulla myös aurinkokin näyttätyi. Tämä oli oikein hieno juttu koska lomakylän lähettyvillä oli paljon kaunista katseltavaa sekä kuvattavaa. Pyörälenkillä kävimme ihastelemassa Åminnen siirtolapuutarhaa joka osoittautui aika uudehkoksi. Yleensä mitä siirtolapuutarhoja olen nähnyt niiden puutarhat ovat olleet hyvin rehevässä kunnossa kun niitä on hoidettu jo vuosikymmeniä. Laskeskelin, että tämä siirtolapuutarha olisi noin 23 vuotta vanha. Myös mökit näytti uudemmilta kuin Turussa ja Tamperella näkemäni. Vuosien saatossa tästä Åminnen siirtolapuutarhastakin kehkeytyy varmasti yhtä rehevä alue koska ahkeria puutarhureita pihoissa näytti olevan paikalla.

Lomakylän lähistöllä sijaitsi myös Åminnen kalasatama idyllisinen rakennuksineen. Kaunis merellinen miljöö vanhoine venevajoineen ja kalastustarvikelatoineen huokui oikein vanhanajan tunnelmaa. Tämä paikka onkin historiallisesti merkittävää aluetta merikalastukselle. Vieläkin sieltä lähti ihmisiä veneillää merelle vaikka tuulet puhalsi mielestäni ihan kunnon aaltoja. Huokaisin helpotuksesta itse seistessäni jalat tukevasti rannalla katselemassa paattien menoa toivoen heille kuitenkin turvallista matkaa.











Hyvää viikonlopun jatkoa 
kaikille
toivoo Marjut



Kommentit

Suositut tekstit